Miten kävikään minun ja herkkiksen väleille? Huonostipa tietysti. Puhumalla rehellisesti loukkasin häntä, ”tuhosin hänet täydellisesti”, ja hän ei koe pystyvänsä puhumaan minulle enää.
Asia koski hänen taipumustaan muutaman tunnin välein skypessä huudella nimeäni, mutta vastatessani hänellä ei ollut mitään sanottavaa, vaan laittoi pelkän hymiön. Vastaamatta jättäminen ei ollut myöskään vaihtoehto, koska silloin hän vain jatkoi huhuilua. Meillä on melko samanlaiset vuorokausirytmit (hän valvoo myös paljon öisin) joten sain tätä lähes koko vuorokauden ajan, ja se hiukan ärsytti minua. Mieleen tulee huomiota hakeva lemmikki, tai alakoululainen joka juoksee soittamassa naapuruston ovikelloa ja juoksee sitten pois.
Koitin kertoa ärtymyksestäni mahdollisimman ei-loukkaavasti. Vetosin epäsosiaaliseen luonteeseeni ja sanoin, etten oikein osaa reagoida pelkkään huuteluun. Näköjään ei-loukkaavuus ei kuitenkaan onnistunut.
Eli se siitä sitten. No, yksi asia vähemmin murehdittavana. Tavallaan osasin odottaa jotain vastaavaa. Harmillista menettää ainakin hyvä ystävyyssuhde ja jotain potentiaalisesti enemmänkin, mutten kadu sanomisiani. Viimeisen säätämisen ohella lupasin itselleni, että jos jotain yritän joskus uudestaan, niin koitan parhaani ilmaista sen mitä tunnen. Tietysti muotoiluun olisi voinut hiukan enemmän panostaa…
Samoihin aikoihin toisaalla sovimme ystäväni ylppärijuhlilla mökkitapaamisen seuraavaksi viikonlopuksi. Aika ei ollut ihan optimaalinen kaikille ja joitain myönnytyksiä jouduttiin tekemään. Kuitenkin henkilö, jolla oli tiukin aikataulu ja jonka ehdoilla ”jouduttiin” menemään jättäytyi viime hetkellä pois ilman niinsanotusti ”pätevää” syytä.
Suurinta osaa ystäväjoukostani tämä kyrsi melkolailla. Myös peruutuksen ilmaisu oli lähinnä helpottunut ja iloinen, mikä osaltaan vaikutti varmasti asiaan.
Vaikka tedostan että viimetipan peruutuksia yleensä pidetään melko epätoivottavina, en osannut olla kovinkaan ärtynyt. Ehkä siksi, että ymmärrän siihen syyt.
Pienessä laumassamme on aina ollut kova paine osallistua kaikkeen mahdolliseen hyörintään, ja yksi seitsenpäisestä joukostamme on todella temperamenttinen ja saattaa suuttua kovastikin peruutuksista. On melkoinen kynnys sanoa ettei haluaisikaan tulla, kun reaktion tietää olevan viittä vaille turpasauna. Olin kerran itsekin vähällä lyödä suhteet poikki tähän yhteen ihmiseen, kun hänen luonaan ollessamme hän käytännössä pakotti minut menemään ulos rastiradalle, vaikka olin monesti sanonut etten haluaisi mennä. Ilta oli kokonaisuudessaan melko epämiellyttävä ja ahdistava.
Saattaisi vaikuttaa moneen korvaan pieneltä asialta, mutta harkitsin vakavasti että pistäisin kaikki välillämme olevat kontaktit poikki. Hänen temperamenttinsa leiskahtelut ovat ennenkin saaneet oloni epämukavaksi hänen seurassaan, mutta tilanne jossa yksiselitteisesti teen joko mitä hän haluaa tai saan varautua fyysiseen yhteenottoon ei ole sitä, mitä määrittelen ystävän käytökseksi.
En loppujenlopuksi päätynyt tekemään asialle mitään, lähinnä koska olemme osa porukkaa, ja välttelemällä häntä olisin siis joutunut välttelemään muitakin ystäviäni. Tulevaisuudessa kuitenkin tulen pyrkimään pois tilanteista jossa hänellä on etulyöntiasema, kuten hänen asunnollaan olemisesta.
Ymmärrän siis, että ihmissuhteet eivät saa olla kenellekään pakollisia ja jos ne tuntuvat ahdistavilta, on itse kullakin oltava täysi oikeus ottaa etäisyyttä haluamallaan keinolla. Niin minulla, herkkiksellä kuin mökinvälttelijälläkin. Joskus kuitenkin mietin, olenko liian altis lyömään välejä poikki jonkun mitättömän asian takia vain siksi, etten osaa käsitellä sitä ja sen herättämiä tunteita. Mistä voi tietää, kenen takia ja milloin kannataa alkaa vääntämään ja keskustelemaan, milloin taas antaa periksi ja vetäytyä kilpikonnana takaisin kuoreensa?
Merkinnät RSS-syötteenä