Wervin laiffi

… kuin onneton Sokrates. Tosin tarina ei kerro, miksi siat olisivat erityisen onnellisia tai sokrateet onnettomia. Ajatus, jonka mukaan ajattelu ja/tai asioitten märehtiminen vähentäisi onnellisuutta on parhaimmillaankin pessimismin korkeinta huippua, tai oikeammin syvintä pohjaa.

Olen nyt lomaillut melko pitkään, käytännössä toukokuun lopusta alkaen, vaikka välillä alkuun yritinkin käydä vähän töissä. Puhelinmyynti ei kuitenkaan ollut minun juttuni ja surkealla työhistoriallani ei käytännössä saa muuta, joten se siitä. Nyt olen ollut jo hetken Lappeenrannassa, vanhempiani kiusaamassa. On ollut pelailua, mökkeilyä, marjastusta.

Suoraan sanoen minulla on vähän tylsää. Odotan innolla, että pääsen takaisin kouluun.

Tämä sai minut ajattelemaan sitä, mitä elementtejä minun onnellisuuteeni kuuluu ja vastaavasti mikä tekee minut onnettomaksi. Sain aikaan seuraavanlaisen osa-alueiden kolmijaon:

1. Flow
2. Järjestys ja kontrolli
3. Sosiaalisuus

Flowlla tarkoitan tässä yhteydessä mielekästä puuhailtavaa sekä sopivasti aikaa ja muita resursseja työstää sitä. Käytännössä minun opiskeluun ja muihin kirjalliseen aineistoon painottuvissa projekteissani sopiva aikaväli on tärkein, sillä kirjastoja ja internettiä minulta harvoin viedään.

Mielekkyys on asennekysymys, jonka jossain määrin itsekin tunnustan. En kenties osaa kannustaa itseäni motivoitumaan aivan kaikesta, mutta huomattavan useista asioista. Tosin sellaisissa taihtekohdissa kuin loman alkaessa tai edellisen suuren projektin loppuessa koen hetken tyhjyyden tunnetta, ja on hankalaa käydä heti käsiksi uuteen asiaan. Tosin tämä on harvoin ollut ongelma: aikaansaamisen tunne on aivan mahtava, ja se on voimakkaimmillaan juuri silloin kun projektin on viimeistellyt ja tehnyt kaiken mitä tehtävissä on. Silloin on hyvä aika vain kuunnella musiikkia, keittää kahvia ja tuijottaa hetki ulos ikkunasta ajattelematta yhtään mitään.

Järjestyksellä ja kontrollilla tarkoitan ympäristöni ja (ainakin lähi) tulevaisuuteni jäsentyneisyyttä ja ennalta-arvattavuutta. Tieto siitä mitä, miten ja missä järkestyksessä tulee tapahtumaan, pitää minut jotakuinkin rauhallisena ja tyytyväisenä.

Sosiaalisuus tarkoittaa seuraa, toisten ihmisten kanssa vuorovaikuttamista. Minun kohdallani sen ei tarvitse olla kovinkaan jatkuvaa saati intensiivisä, mutta jonkin verran sitä on oltava. Olen huomannut, että netissä jutustelu, toisten postausten lukeminen naamakirjassa tai jopa romaanien lukeminen kelpaa arkielämän tarpeisiin melko hyvin.

Kun mietin tilanteita joissa useimmiten olen onneton tai ainakin tyytymätön, järjestäytymättömyys ottaa ilman muuta kuninkaan paikan murheenkryyninäni. Kaikki muu elämässä paitsi jo vakiintuneen arjen puurtaminen sisältää jonkinasteisen yllätyselementin, jotain jota ei voi kontrolloida. Muitten ihmisten läsnäolo jo usein aiheuttaa sen. Minun pitää yksinkertaisesti kerätä tietoa ja suunnitella etukäteen niin paljon kuin vain mahdollista siten, että poistun mukaavusalueeltani mahdollisimman varautuneena ja harvoin.

Vanhempani ovat kannattaneet historian myötä toistakin lähestymistapaa, luonteeni kehittämistä joustavammaksi, mutten voi enkä halua ottaa lähtökohdakseni sitä etten kelpaa tällaisena ja minun on muutettava itseäni. Haluan kumminkin myös pitää mielessäni ettei minulla ole mitään erioikeuksia käskeä muita tanssimaan oman pillini mukaisesti ja vaatia sopeutumaan omiin oikkuihini.

Mitä teen siis pysyäkseni onnellisena? Suunnittelen, laadin listoja ja jäsentelen tekemättömiä asioita kokonaisuuksiksi ja omistaudun niiden tekemiseen. Otan sosiaalisuutta pieninä annoksina silloin kun on tarvis, isomman satsin ehkä kerran parissa kuukaudessa. En ota paineita muitten oletuksista siitä, millainen ihmisen pitäisi olla tai mitä omistaa ollakseen onnellinen.