Herkkis on jälleen alkanut puhumaan minulle, syystä jota en ehkä ikinä tule ymmärtämään, ja keskenään seurustelevat ystävykseni ovat ”julkistaneet” suhteensa ja muuttavat samalla opiskelupaikkakunnalla yhteen. Minäkin olen tilannut jo junalipun takaisin kotikonnuilleni, vaikka näyttää että pysyn täällä vielä hetken, ainakin isoisäni syntymäpäiviin asti. Sosiaalisella rintamalla menee siis ruusuisesti, mikä minun tapauksessani tarkoittaa ettei ole mitään erityistä murehdittavaa.
Viime viikkoina olen fanittanut ahkerasti Harvester Gamesia. Kysymyksessä on siis indiepelien tehtailija, jonka julkaisuihin kuuluvat tätä päivää ainoastaan (tietääkseni) Downfall ja Cat Lady, joihin molempiin olen tutustunut. Etenkin Cat Lady oli yksi suosikkipeleistäni vähään aikaan.
Kunnioitan suuresti pelin käsikirjoittajaa ja hänen omaleimaista tyyliään, joskin samalla en voi olla olematta hiukan huolissani hänen mielenterveydestään. Jos vain masentunut voi todella ymmärtää Neon Genesis Evangelionia (näin olen kuullut kyseisen sarjan kirjoittajan väittäneen) niin millainen ihminen tarvitaan ymmärtään, saati luomaan sellainen peli kuin Downfall?
Mutta leikki leikkinä. Älköön ketään hänen tuotoksistaan syytettäkö.
Pakko on kuitenkin tunnustaa, että olen erittäin altis kaikenlaisille vaikutteille. Ja Downfall muistutti ikävästi siitä, että olen lihonut täällä lorvaillessani. En ole aivan varman kuinka paljon, toivottavasti vain joitain kiloja. Olen kuitenkin mielummin ajattelematta asiaa liikaa.
Armas äitini, ylipainoinen hänkin, näyttää rakkauttaan muun muassa ostamalla ruokaa ja leipomalla. Miten voin sanoa ei omenapiirakalle, joka on tehty koska ”Wervi siitä niin tykkää”? Ja perhanan hyvää se onkin, etenkin vaniljakastikkeen kera…
Hemmoteltu, niin piloille hemmoteltu. Olen katsonut nyt myös muutaman jakson tositeeveohjelmaa, jonka nimi on suomeksi rasittavan sukupuolistereotypinen ”tuhluriprinsessat”. Ohjelma kertoo käytännössä rahankäytön ja elämänhallinnan suhteen täysin vastuuttomista nuorista naisista, jotka asiantuntija koittaa laittaa kuriin ja herran nuhteeseen vaihtelevin menestyksin.
En usko että kukaan lähipiiristäni kutsuisi minua prinsessaksi. Vaatteet ja kauneudenhoito eivät budjettiani juuri rasita, eikä minulla ole senttiäkään velkaa. Kuitenkin olen suhteellisen laiska ja saamaton sekä elän monessa mielessä vanhempieni pussista, vaikka asunkin jo omillani.
No niin, on selvästi aika alkaa ilmoittautumaan kursseille ja metsästämään kirjoja, kun nämä mietteet taasen hiipivät mieleeni.
Merkinnät RSS-syötteenä