Wervin laiffi

Tein pari päivää viime postauksen jälkeen aika brutaalin ratkaisun: kun luen, internet kaapeli (tai mikä ikinä ton piuhan nimi onkaan, taikanaru joka antaa minulle voiman häiritä koko maailmaa turhalla turinallani) on irti koneesta. Koska eihän se käy, että kun opiskella pitäisi niin wikipedia ja sinätuuba uskomattomalla magnetismillaan minua häiritsevät.

Sain pari päivää sitten kuitenkin varmuuden siitä, että saan ainakin jonkun opiskelupaikan, joten stressi tuon lukemisen suhteen vähän hellitti. Ihan hyvä vaan, on alkanut nimittäin korvissa soimaan, jos ei ihan nonstoppina niin ainakin häiritsevän usein.

Toki yhä luen ihan tosissani päästäkseni tuohon ensimmäiseen valintaani, muttei enää tarvitse henkie kurkussa pelätä että ihan tyhjän päälle jään. En tiedä miksi se niin pelottaa, tiedän lukiostakin tyypisköitä jotka eivät saaneet heti valmistumisen jälkeen opiskelupaikkaa ja tuollahan nuo yhä talsivat maailmalla eivätkä itkeskele kaikkia päiviään kotona.

Ja asiasta kukkaruukkuun: eräs asia minua elämässä juuri tällä hetkellä kovasti pohdituttaa. Ja kun nyt on kohta 20v naaraseläjästä kyse, niin mikäs muu se olisi kuin seurustelu, ihastuminen ja rakastumishömppä.

Ennen kuin omaksuin väliaikaisen, ehkä lopullisen asuinpaikkani Turussa (riippuen siitä saanko sitä ensisijaista opiskelupaikkaa vai en) n. kaksi ja puoli kuukautta sitten päätin, että nyt kun kerran äidin helmoista pois päästään, niin pitäähän sitä vähän elämää maistaa. En ollut koskaan ollut suhteessa enkä lähelläkään sellaista. Kuitenkin nettiin päädyin laittamaan ilmoituksen, jossa hain itselleni seuraa Turusta. Ei kuvaa ja ilmoitus ettei sellaista tulekaan, rehelliset tiedot painosta ja pituudesta ja muutamasta muusta seikasta, eli tunnustetusti melko ruma. Sain siitä huolimatta melko kasan vastauksia. Taitavat olla oikeassa kun sanovat, että naaraana oleminen on valtti seuran haussa.

Päädyin kuitenkin juttelemaan erään nuoren miekkosen kanssa, siis jo ennen kuin suuntasin tähän towniin päin. Kaikin puolin mukava mies, sitten kun saavuin tänne niin tavattiin, näytti minulle vähän paikkoja, kävin hänen kämpillään, hän kävi täällä, yadda yadda. Ensi alkuun tavatiin n. kerran viikossa, sittemmin minun lukuvimmani takia tapaamiset on jäänyt, luultavasti kokeen jälkeen seuraavan kerran sitten.

Meillä menee siis kaikkien mittareiden mukaan ihan hyvin, mutta alkaa epäilyttää olenko 1. parisuhde ihminen lainkaan, 2. tunnevammainen, 3. liian nirso tai 4. täysin kyvytön ilmaisemaan mitä haluan tai en halua vai all of the above.

Asia on näes sellainen, etten pidä suutelusta. En oikein ymmärrä, miksi ihmiset tuota tekevät. Näyttää pornoleffoissa seksikkäältä, muttei tunnu miltään muulta kuin, no, huulien laittaminen jotain vasten. Eihän se satu joten en ole vastaan laittanut, mutta onhan se helvetti ärsyttävää kun aina kymmenen minuutin välein pitää saada vaihtaa kuolaa.

En pidä silittelystä, halailusta tai sylikkäin olemisesta. Enkä toisen vieressä makaamisesta seksin jälkeen. Koitan nousta ja poikaystävä sanoo, ei kun kuiskaa, että maataan tässä hetki. No makaillaan sitten, aivojen etureunassa kysymys ”voiks jo lähtee?”. Ja se kuiskailu, miksi? Äänen madaltaminen ja silmien laittaminen sirriin ei saa ketään näyttämänn yhtään sen seksikkäämmältä, lähinnä torvelolta, enkä minä kuule puoliakaan siitä mitä sanotaan.

Niin, ja sitten seksi. Periaatteessa olin neitsyt kun tapasimme, mutta suhteellisen kokeneena runkkarina minulla ei ole immenkalvoa ollut vuosikausiin. Pidän runkkaamisesta, teen sitä paljon. Siitä orgasmin. Seksikin on kivaa, vaikka olen tähän mennesä vain kolmesti kokeillut, ja olen melko varma että yleensä siitä ei saa orgasmia. Yhdellä noista kolmesta kerrasta sain, en mene likaisiin yksityiskohtiin, mutta tämäkin kävi niin että miekkonen makasi paikallaan ja minä tein mitä halusin. Pessimistinä en usko että onnistuu toiste.

Miksi jauhan tästä anonyyminä netissä sen sijaan, että sanoisin asian hänelle suoraan? Ei ole munaa, en tiedä miten sen tekisin. En koe teeskennelleeni, orgasmeja tai mitään muutakaan, mutta pussasin kun pyydettiin ja annoin pidää kädestä. Miten nyt voisin sanoa, että teen niin vain koska hän sitä haluaa, ja oikeasti koen suurimman osan läheisyydestä aika ärsyttävänä ja masturboinnin erittäin paljon paremmaksi kuin seksin?

Olen kusipää, tiedän. Veikkaan, että aloitin tämän pelleilyn väärät mielikuvat pääkopassa. Halusin jonkun, joka pitää minun puoliani maailmassa, osaa korjata paikkoja ja välistä vie roskat ulos. Sellaisen suhteen kuin vanhemmillani on, miinus joitain ikäviä asioita. En älynnyt että siihen pisteeseen tuleminen vaatii vuosia, tutustumista ja liehakointia, ja jos toinen on romanttinen paska ja toinen epäromanttinen paska niin asiat on hankalia. Etenkin jos se epäromanttinen paska vain tekee kaiken niin kuin käsketään suu supussa, ja koko ajan sen mukavan kaverin seura alkaa ärsyttää koko ajan enemmän. Mitä jos alan inhoamaan häntä jossain vaiheessa?

En usko, että minä häntä jättääkään osaan, ei ole munaa siihenkään. Ja kyseessä on todella pirun mukava ja osaava kaveri, objektiivisella mittapuulla hänellä on kaikki ne kriteerit jotka osasin hakuni alussa asettaa ja muutama ekstrakin. Varmasti joskus katuisin, jos päästän karkuun mokoman.

Saatana mikä romaani siitäkin asiasta.