Wervin laiffi

En mennyt luennolle eilen enkä toissapäivänä, koska en jaksanut nousta ylös sängystä.

Kun sain joululahjaksi kirkasvalolampun vanhemmiltani ratkaisuksi uniongelmaani, sanoin ettei ongelmaa ole. Nyt mietin, että olinko väärässä. Toisaalta tiedän, että tämäkin on vain pieni jakso ympäriinsä matkustavassa vuorokausirytmissäni, mutta olen vihainen itselleni kun päästin näin käymään. Tiesin kyllä että aamulla on luentoja ja aioin mennä niille, mutta kun herätyskello soi, sammutin sen ja käänsin kylkeä. Se on niin helppoa, kun tiedän ettei kukaan pidä kirjaa osallistuja.

Mutta miksi otan tämän pienen asian näin raskaasti? Se ei tarkoita että olisin epäonnistunut täysin, arvosana ja läpipääseminen määräytyy tehtävin, tentin ja palautettavien töiden perusteella. Noista olen tehnyt toistaiseksi vain tehtäviä, ja niistä on tullut ihan hyviä numeroita. Miksi istun täällä ja kierin itsesäälipaskassa, kun mitään ei ole menetetty?

Tein itselleni myöhäisen uudenvuodenlupauksen jatkaa valvomista, jos näyttää siltä että uneksi tulisi vain kolme tuntia tai vähemmän. Muuten käy juuri näin. Tämän yön olen valvonut siksi, että lähes oikeasti pelkään etten taaskaan jaksa nousta… siitäkun huolimatta että luennot alkavat vasta kahdelta iltapäivällä.

Tiedän (tai toivon) olevani ihminen, joka nousee pystyyn ja jatkaa matkaansa kaatuessaan perseelleen. Hävettää silti, miten vähän riittää siihen, että tunnen itseni hyödyttömäksi tai huonoksi. Se ei auta mitään eikä ketään, oli totta tai ei.

Edellisellä viikolla ”bustasin” demissä kaksi henkilöä, siskoni ja erään ystäväni. Rupesin oikein kunnon stalkkeriksi, hakutoimintoa törkeästi hyväksikäyttäen ja profiileja penkoen kävin läpi kaiken materiaalin mitä vain löysin, ja sainkin selville suhteellisen yllättäviä ja ehdottoman kiinnostavia tietoja.

Ehkä tuo on vähän törkeää, myönnetään. Mutta loppuen lopuksi kysymys on kuitenkin avoimesta palvelusta, enkä aio ns. ’väärinkäyttää’ saamaani uutta infoa mitenkään. Ellei lasketa sitten sitä, että aion ilman muuta pitää heidän profiileja silmällä jatkossakin.

Tunnen itseni sen verran hyvin, etten ollut edes yllättynyt valtaisasta kiinnostuksesta, jota koin heidän tekstejään kohtaan. Teksti on minulle tärkeä ilmaisun muoto, ja olisin varmasti monta astetta parempi kommunikoija ja selvillä muitten asioista jos nämä kirjoittaisivat enemmän, tai nuo tekstit olisivat julkisia. Samaan aikaan kumminkin vastaavat asiat aiheuttaisivat minussa naamatusten kerrottuna vähintäänkin kiusaantuneen olon: miksi he ovat noin avoimia?

Stalkkauksen hengessä myös jäljitin Suomi24:n Lordi Boredomin blogin. Uusin netti-ihastukseni? No mutta, miksi ei.