Wervin laiffi

Sain tänään tietää, että tänä viikonloppuna on animecon, ja se järjestetään Kuopiossa. Kavereistani muutama on sinne menossa, itse en ole ihan vielä varma tungenko mukaan, mutta pikkuhiljaa alan käntyä sille kannalle. Yleensä tällaiset meiningit ovat hauskoja ja viihdyttäviä, mutta siirtyminen, yöpyminen ja muut järjestelyt tuottavat stressiä jota haluaisin välttää.

Muutenkin aina kun minun pitää päättää jotain sosiaalisista menoista, ristiriitaisuus riepottelee. Toisaalta tunnen että minun pitäisi mennä ja kuuluisi olla paikalla, jos en koskaan poistu asunnostani niin ne vähäisetkin sosiaaliset suhteet joita minulla on kurtistuvat kasaan ja kuolevat. Kuitenkin ehdotuksen kuullessani ensimmäinen reaktioni on vahva torjunta, tunne että haluan mennä huoneeseeni, sammuttaa valot ja vetää peiton pään yli. Kaukana kavala maailma.

Kävin eilen pitkästä aikaa suomi.24:ssä lukemassa keskusteluja. En kommentoinut mihinkään, jo sinne meneminen vaatii jonkinasteista masokismia. En väitä ettei joukkoon mahtuisi hyviä keskusteluja ja keskustelijoita, mutta kokonaisuudessaan taso on alhaisimpia mitä olen koskaan nähnyt. Kun rekisteröintiä ei vaadita ja moderointi on mitä on, kaikenlaiset trollit ja yleiset huonon olonsa purkijat rehottavat. Luin lopusta alkuun erään naisten painoa käsittelevän threadin, ja joskus laittaa miettimään millainen ihminen tämänkin tekstin takana on. Eivät kaikki sentään voi esiteinejä olla.

Millainen vanhempi, työntekijä, arkipäivänään tavallinen kaduntallaaja kirkuu vihaansa ja halveksuntaansa naisia tai miehiä kohtaan anonyymisti? Mitä hän ajattelee tai sanoo nähdessään ylipainoisen sukulaisensa? Arvaako tuonkin kirjoittajan lähipiiri, mitä hän netissä kirjoittaa, ja miten reagoisi jos arvaisi?

Mietin kaikkea mitä olen itse anonyyminä sanonut, ja väliin kieltämättä mahtuu pari provoa, etenkin uskontoa ja seksuaalisuutta käsitteleviin ketjuihin. Olen silti mielestäni pysynyt kohtuudessa. Yleisesti ottaen seison kaiken kirjoittamani takana… toisin kuin ehkä kaiken sanomani. Kasvotusten puhuessa ei ole aina aikaa miettiä mitä seuraavaksi sanoo, ja etenkin kiistoissa joskus väittää vastaan silkkaa itsepäisyyttään. Kirjoittaessa kuitenkin joudun katsomaan tekstiä jota suollan, ja miettimään haluanko oikeasti sanoa sen, painaa enteriä ja antaa mennä. Joskus ilmaisu on melko tunnepohjaista ja liioittelevaa, joskus yksipuolista ja vain yhden näkökannan esittävää. Toisinaan katson vanhoja tekstejäni ja totean, että olin silloin väärässä, tai ainakin että kokemukseni ovat muokanneet mielipiteitäni toisiksi.

Luin vähän aikaa sitten nuoren tytön kirjoittaman blogipostauksen, jossa hän kuvaili toistuvasti itseään aikuismaiseksi. Mietin, mitä hän mahtaa sillä tarkoittaa ja melkein jätin kommentinkin, mutta kysymys olisi varmaakin tulkittu negatiivisesti joten jätin väliin. Aikuisuudella ja aikuismaisella käytöksellä kai yleensä tarkoitetaan rationaalisuutta, pitkäjänteisyyttä ja itsevarmuutta. Lapsellisuuden vastakohta.

Ei ole mitään taetta siitä, että aikuiset käyttäytyisivät rationaalisesti ja asiallisesti. He puhuvat toisistaan pahaa selkien takana, kiukuttelevat, mököttävät ja elättelevät vääristyneitä harhakuviaan maailmasta ja itsestään. Aikuisuus tarkoittaa lähinnä vain kokemuksien karttumista. Aikuinen ihminen joutuu enää harvoin täysin uusiin ja hämmentäviin tilanteisiin, sellaisiin jota hän ei osaa verrata mihinkään ennen kokemaansa ja jos joutuukin, se usein on harkittua ja tietoista elämyshakuisuutta. Mitä aivojen kehitykseen ja harkintakykyyn tulee ilman muutta ne yksilötasolla kehittyvät huippuunsa vasta aikuisuudessa, mutta uskon yksilähkohtaisten erojen olevan sen verran suuria, että monet nuoret ovat huomattavasti vähemmän elämyshakuisia kuin monet aikuiset.

Minun piti käydä tänään kirjastossa, mutta heräsin niin myöhään etten kerennyt. Josko nyt vähän petraisin ja huomenna kurvailisin sinne.